Hvarin Kroatialle kuuluva saari sijaitsee Adrianmeressä lähellä Dalmatian rannikkoa. Suhteellisen suuri, noin 80 kilometriä pitkä, mutta kapeahko saari on Kroatian suosituimpia ja tärkeimpiä lomakohteita. Ainakin osasyy tähän on saaren poikkeuksellisen aurinkoinen sää. Hvarille houkuttelevat myös kirkkaat vedet ja maalaukselliset maisemat.
…
Lue >>
Bračin saari sijaitsee Adrianmerellä, Kroatian rannikon tuntumassa. Se on Kroatiaan kuuluvista saarista kolmanneksi suurin. Bračin erottaa läheisestä Hvarin saaresta Hvarin kanava. Saarelle on ominaista kaunis luonto ja miellyttävät rannat. Bračin maaperä on hedelmäistä, joten saarella viljellään erityisesti oliiveja ja sitrushedelmiä. Niistä jalostetut tuotteet ovat paikallisten viinien ohella mukavia kotiinviemisiä.
…
Lue >>
New South Walesin osavaltion pääkaupunki Sydney sijaitsee Australian kaakkoisrannikolla. Kaupunki on muodostunut Port Jacksonin luonnonsataman ympärille. Suuri miljoonakaupunki ei tunnu nukkuvan koskaan. Mikä kuitenkin mukavinta, Sydneyn ydinkeskusta on kaupungin koosta huolimatta helppo ottaa haltuun kävellen. Ystävälliset ja rennot ihmiset, hyvät ostosmahdollisuudet, upeat rannat, maistuva ruoka ja lähellä olevat luontokohteet ovat avaimet onnistuneeseen lomaan.
…
Lue >>
Australia on kiehtova yhdistelmä mahtavia rantoja, upeita koralliriuttoja, erikoisia eläinlajeja, vehreitä sademetsiä ja rentoja ja hyväntuulisia ihmisiä. Australian valtio kattaa koko mantereen. Se koostuu kuudesta osavaltiosta ja useista territorioista, joista osa on asumattomia. Pääkaupunki Canberra ei yllä 345 000 asukkaallaan läheskään maan suurimmaksi, sillä miljoonakaupunkeja on useita.
Australian pohjoisosat kuuluvat kuumaan, keskiosat lämpimään ja eteläosat lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen. Itärannikolla on sademetsiä, muualla taasen erityisesti aavikkoja ja savanneja. Australiassa elää useita endeemisiä eläin- ja kasvilajeja, joista tunnetuimpia lienevät erilaiset pussieläimet, kuten kengurut, koalat ja vompatit, vesinokkaeläin sekä kasveista eukalyptus. Sademetsissä asustaa myös krokotiileja.
…
Lue >>
Henkeäsalpaavan kaunis luonto, kirkastakin kirkkaammat vedet ja vuoristomaisemat ovat ominaisia Makarskan Rivieraksi kutsutulle Kroatian rannikkoalueelle. Pitkin rannikkoa on useita idyllisiä ja tunnelmallisia pikkukyliä ja -kaupunkeja. Makarskan Riviera täyttääkin kaikki hyvän rantaloman tunnusmerkit, ja puhdas meri houkuttelee paikalle myös vedenalaisesta maailmasta kiinnostuneita. …
Lue >>