Bremenin satamakaupunki sijaitsee Luoteis-Saksassa, Weser-joen varrella. Entisen hansakaupungin vanhan keskustan kaduilla kulkiessaan aistii menneen ajan tunnelman. Joen vartta myötäilevällä kauniilla rantakadulla voi ihailla ohilipuvia laivoja. Perheen miesväkeä kiinnostaa varmasti kiertokäynti Mercedes-Benzin tehtaalla, ja viherpeukalot ilahtuvat alppiruusupuistosta. Kaupunki on tunnettu avaruusteknologiasta, johon pääsee tutustumaan tarkemmin EADS Astrium -keskuksessa. Joulunaikaan tunnelmalliset joulumarkkinat täyttävät raatihuoneen aukion. …
Lue >>
Hampuri sijaitsee Pohjois-Saksassa, Elbe-joen alajuoksun varrella. Se on maan toiseksi suurin kaupunki ja tärkein satamapaikka. Hampuri on myös mediakeskus: esimerkiksi maailman suurin aikakauslehti Der Spiegel on sieltä kotoisin. Pohjoisen Venetsiaksikin kutsuttu kaupunki on saanut lempinimensä lukuisten kanaalien ja niiden yli kulkevien siltojen vuoksi. Hampuri tunnetaan myös Saksan vihreimpänä kaupunkina, sillä puistoja on runsaasti. Hansakaupungin kulttuuritarjonta on vertaansa vailla. Vauhdikas huvielämä ja hyvät ostosmahdollisuudet houkuttelevat myös matkailijoita pitkän viikonlopun viettoon.
…
Lue >>
Japanin pääkaupunki Tokio on koko maan suurin kaupunki, ja yli 30 miljoonan asukkaan Suur-Tokio maailman suurin metropolialue. Tokio ei nuku koskaan, ja jokaisella kymmenistä kaupunginosista on omanlaisensa tunnelma – Tsukijissa on vilkas kalatori, Asakusassa mahtavia temppeleitä, Ginzassa luksustavarataloja, Shinjukussa kapeita, pilvenpiirtäjien reunustamia baarikujia… Tokiosta jokainen löytää varmasti mieleistänsä nähtävää ja koettavaa. …
Lue >>
Kulttuurikaupunki Salzburg sijaitsee Keski-Itävallassa, lähellä Saksan rajaa. Salzach-joki jakaa sen kahtia, ja eteläpuolella kaupunkia kohoavat Alpit. Salzburg tunnetaan erityisesti Sounds of Music -elokuvaklassikon kuvauspaikkana ja Mozartin syntymäkaupunkina. …
Lue >>
San Francisco sijaitsee Yhdysvalloissa, Kalifornian osavaltiossa. Kaupunkia ympäröi idässä San Franciscon lahti ja lännessä Tyyni valtameri. San Francisco tunnetaan ystävällisenä ja vapaamielisenä, onhan hippiliikekin lähtöisin sieltä. Kulttuuri- ja ravintolatarjonta on vailla vertaa, ja ostosmahdollisuudet erinomaiset. Alcatrazin vankilasaaren kaltaiset kiehtovat nähtävyydet kruunaavat matkan. …
Lue >>