Suurin osa maailman parhaista golfkentistä sijaitsee lajin valta-alueilla, Brittein saarilla ja Yhdysvalloissa. Kärkikentät ovat usein yksityisten kerhojen omistamia, eikä pelaaminen ole sallittua kuin jäsenille ja heidän vierailleen. Jäseneksi pääseminen taasen voi olla uskomattoman kivisen tien takana; joillekin klubeille avautuu ovi vain kutsusta, ja uusia jäseniä saatetaan ottaa vasta edellisten kuoltua. Esittelemme ulkomailla sijaitsevista, kaikille avoimmista kentistä parhaimmat. Lisäksi paneudumme Suomen golfkenttien aatelistoon.
Historiallinen Ailsan kenttä sijaitsee upeissa merimaisemissa. Maamerkkinä toimii valkoisena hohtava majakka. Maailman parhaimpien kenttien joukkoon se on päässyt paitsi sijaintinsa ja mahtavien näkymiensä, myös monipuolisuutensa ansiosta. Moni pitääkin sitä liki täydellisenä.
Perinteinen kenttä sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Forthin vuonon tuntumassa. Historiallista tuntua lisää vuonna 1891 valmistunut, mutta useampaankin kertaan laajennettu klubirakennus. Kannattaa huomioida, että pukeutumisetiketistä pidetään tiukasti kiinni.

Muirfieldin klubirakennus (kuva: Richard Webb CC-SA)
Kentällä on pitkä historia, ja sitä ympäröivä luonto hiekkadyyneineen on upea. Alueella asustaa ja kasvaa useita uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja. Kannattaa huomioida, että etikettisäännöt niin pukeutumisen kuin esimerkiksi matkapuhelinten käytön suhteen ovat tiukat.
Royal County Down sijaitsee Mourne-vuorten kainalossa ja levittäytyy aina Dundrum Bayn rannoille saakka. Kenttiä on kaksi: tasoltaan erittäin haastava Championship Links ja kaikentasoisille pelaajille erinomaisesti sopiva Annesley Links.
Perinteikäs Aura Golf sijaitsee keskellä Ruissalon kauniita, puistomaisia tammilehtoja. Ympäröivät rakennukset henkivät vanhan ajan tunnelmaa. Saaren rannoilta avautuu upea merimaisema. Oheispalvelut edustustiloineen, kauppoineen ja ravintoloineen ovat monipuoliset. Kenttä on hyväkuntoinen ja tasoltaan haastava.
Kytäjä Golfissa mennyt ja nykyaika kohtaavat tyylikkäällä tavalla. Ympäristössä voi aistia historian siipien havinaa, mutta osittain maan alla oleva klubirakennus on virtaviivainen, ja tasokkaassa pelialustassa on hyödynnetty modernia kentänrakentamista. Vaihteleva väritys, pintojen huolellinen muotoilu ja leveät väylät miellyttävät vaativaakin silmää. Oheispalvelut kauppoineen, ravintoloineen sekä kokous- ja saunatiloineen ovat erinomaiset. Tarjolla on myös opetusta ja valmennusta.
Golfkenttiä on kaksi. Kytäjä North West sijoittuu vaihtelevaan maastoon. Reitin alkuosa on avointa maisemaa, kun taas loppupuolella korkeuserot ovat suuremmat. North West on Kytäjän kentistä helpommin pelattava, kun taas vanhempi South East on viheriön korkeiden etureunojen ja muotoilun vuoksi hieman vaativampi. South Eastin alkuosa kuljetaan avarassa ja korkeudeltaan vaihtelevassa metsämaisemassa. Loppupuolen maasto on puutonta ja tasaisempaa.
Linna Golf kuuluu hotelli-ravintola Vanajanlinnaan. Puistomaisen kentän maasto on vaihtelevaa ja avaraa. Vanajanlinnan tasokas kuntosali, saunaosasto ja kylpylä takaavat laadukkaat oheispalvelut, joita täydentävät klubirakennuksen ravintola, sauna ja kauppa.