Panama – helppoa lomailua ympäri vuoden

Panama – helppoa lomailua ympäri vuoden

Panama on tunnettu ennen kaikkea tärkeästä laivareitistä, Panaman kanavasta. Panamassa lomaan on helppo sisällyttää kaikkea: modernin Panamá Cityn kattavat ja edulliset ostosmahdollisuudet yhdistyvät historiallisen ja kauniin vanhankaupungin kanssa. Aivan toisenlaisiin tunnelmiin pääsee melkein Panamá Cityn nurkilta alkavassa sademetsässä, parin tunnin automatkan päässä taasen odottaa suosittu Costa Blancan lomaparatiisi.   

Karibianmeren ja Tyynen valtameren välissä

Panama sijaitsee Etelä- ja Pohjois-Amerikan yhdistävällä kannaksella, Karibianmeren ja Tyynen valtameren välissä. Sillä on vain kaksi rajanaapuria, Costa Rica ja Kolumbia. Maa ei ole pinta-alaltaan suurensuuri, mutta rannikolla olevia saaria on suunnilleen 750. Panama jakautuu 11 maakuntaan ja niiden lisäksi yhteen erityisalueeseen. Maassa puhutaan virallisena kielenä espanjaa, mutta siellä asuu myös jonkin verran englanninkielistä väestöä. Lisäksi käytössä on useita intiaanikieliä. Suunnilleen 70 prosenttia asukkaista on mestitsejä eli valkoihoisten ja intiaanien jälkeläisiä, loput intiaanien, eurooppalaisten, kiinalaisten ja mustien karibialaisten jälkeläisiä. Panaman valtauskonto on katolilaisuus.

Panaman kanava

Panama on tuliperäistä seutua, ja siellä on runsaasti laajoja sademetsäalueita. Ilmasto on ympäri vuoden hyvin lämmin; lämpötila pysyttelee jatkuvasti 30 asteen tuntumassa. Tammikuusta toukokuulle on kuiva kausi, sadekausi taasen loppuvuodesta. Panaman halki kulkeva, reilut 80 kilometriä pitkä Panaman kanava toimii tärkeänä oikoreittinä laivoille. Maksullinen kanava yhdistää Atlantin ja Tyynen valtameren toisiinsa, ja sen varrella on useita sulkuja. Laivamatka kanavaa pitkin kestää suurin piirtein yhdeksän tuntia. Kanavalle tehdään opastettuja retkiä, mutta sitä pääsee katsomaan myös omin avuin.

Panaman kanava pääkaupunki Panamá Citystä päin katsottuna. (kuva: Suizita CC-SA)

Panaman kanava pääkaupunki Panamá Citystä päin katsottuna. (kuva: Suizita CC-SA)

Maistuisiko ceviche vai kenties batidos-pirtelö?

Panamalainen keittiö on imenyt vaikutteita niin eteläamerikkalaisesta kuin karibialaisestakin ruokakulttuurista. Ruuissa käytetään paljon tuoreita mereneläviä, lihaa, hedelmiä ja vihanneksia. Tyypillisiä raaka-aineita ovat erityisesti keittobanaani ja kookosmaito, jota tavataan myös juoda suoraan pähkinöistä. Meillä huonekasvina tunnetun jukkapalmun juuria käytetään kuten perunaa. Ruuat maustetaan usein tuoreilla yrteillä.

Kannattaa maistaa ainakin corvinasta eli meribassista valmistettua cevicheä, mausteisella possulla tai kanalla täytettyjä tamales-maissilettuja ja sancocho-kanakeittoa. Jälkiruuaksi voi nauttia vaikkapa paahtovanukasta tai platano maduroa, jossa paistetut keittobanaanin viipaleet kohtaavat kanelisen kinuskikastikkeen kanssa. Kakkujen ystävä ei jätä välistä pastel tres leches -kakkua. Vilvoittavana juomana voi siemailla batidos-pirtelöitä, joihin on upotettu runsaasti tuoreita, trooppisia hedelmiä.

Helmikuun puolenvälin kieppeillä järjestetään nelipäiväiset karnevaalit. Niiden aikaan ihmiset levittäytyvät kaduille tanssimaan karnevaaliasuihin pukeutuneena. Ulkomaalaisen on hyvä huomioida, että 9. tammikuuta vietettävänä marttyyrien päivänä ja 2. marraskuuta juhlittavana vainajien muistopäivänä alkoholin nauttiminen on kielletty.

Nykyaikainen Panamá City

Kauniilla Gamboan sademetsäalueella yöpyminen on unohtumaton elämys. (kuva: Dozenist CC-SA)

Kauniilla Gamboan sademetsäalueella yöpyminen on unohtumaton elämys. (kuva: Dozenist CC-SA)

Panaman pääkaupunki Panamá City sijaitsee Panaman kanavan suulla, Tyynen valtameren puolella. Nykyaikainen kaupunki pilvenpiirtäjineen on paitsi hallinnollinen ja poliittinen, myös kulttuurinen keskus. Panamán kaunis, vanha keskusta eli Casco Viejo mataline, pastellinvärisine taloineen, kirkkoineen ja aukioineen sekä mukulakivikatuineen kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Las Bóvedasin rantakadulta avautuu kaunis merinäköala. Panamá on oiva snorklaus- ja sukelluspaikka, sillä vesi on kirkasta ja näkyvyys hyvä. Hyvä retkikohde on muutaman kymmenen kilometrin päässä Panamásta oleva Gamboan sademetsäalue, jossa voi myös majoittua.

Costa Blancan lomaparatiisi ja Bocas del Toron saaristo

Panamásta noin puolentoista tunnin automatkan päässä oleva Costa Blanca on suosittu rantalomakohde, jossa on erinomaiset vesiurheilumahdollisuudet. Bocas del Toron saaristo lähellä Costa Rican puoleista rajaa on myös suosittua aluetta. Saaristoon kuuluu kuusi vehreää, kaunista saarta ja Parque Nacional Marino Isla Bastimentosin puistoalue. Caranerolla on aikoinaan korjattu Kolumbuksen laivoja, Isla Colónilla on puolestaan parhaimmat palvelut.

Bocas del Toron saariston pehmeähiekkaiset rannat kutsuvat auringonpalvojia.

Bocas del Toron saariston pehmeähiekkaiset rannat kutsuvat auringonpalvojia.

Matkaan!

Panama kuuluu muutamien matkanjärjestäjien kohdevalikoimaan. Lisäksi tarjolla on erilaisia yhdistelmämatkoja. Panamaan on mahdollista varata lennot myös itse internetin kautta: tarjolla on useita, välilaskullisia, kansainvälisiä reittilentoja. Myös Finnairin kautta saa varattua oneworld-lennot. Majoituksen taso vaihtelee, mutta tarjolla on paljon myös ylellisiä, all inclusive -vaihtoehtoja. Esimerkiksi Costa Blanca all inclusive -hotelleineen sopii erinomaisesti myös lapsiperheille, tosin vuorovesivaihteluihin on hyvä kiinnittää huomiota. Espanjan alkeiden osaamisesta on iso apu ainakin siinä tapauksessa, että aikoo suunnata kauemmas varsinaisista turistialueista.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Kaupunkilomat, Matkakohteet, Rantalomat, Sukellus, Surffaus, Teema, Väli-Amerikka ja Karibia




Lisää matkailuvinkki / kommentti