Naxos eli Naksos on Aigeianmeressä olevan Kykladien saariryhmän suurin saari. Maasto vaihtelee vuoristomaisemasta vehreisiin laaksoihin. Naxoksella kasvatetaan vihanneksia ja hedelmiä – erityisesti viinirypäleitä viljellään paljon, sillä antiikin mytologian mukaan viininjumala Dionysos asui saarella. Saarella on myös marmorilouhoksia.
Naxoksen valttikortti ovat loputtoman pitkät, mutta matalat, hienohiekkaiset rannat. Rannoilla on hyvin tilaa, ja etsivä löytää myös syrjäisiä poukamia, joissa saa olla aivan omissa oloissaan. Auringonpalvonnan lisäksi voi kokeilla vaikkapa purjelaitailua tai vesihiihtoa.
Saaren pääkaupunki Khoraa kutsutaan myös Naksokseksi. Se on ollut jo satojen vuosien ajan saaren keskus. Kaupunginkukkula on venetsialaisten aikoinaan rakentamaan linnakkeen ympäröimä. Linnakkeen sisällä on vanha Kastron linna, joka kätkee sisäänsä sokkeloisia kujia kiehtovine pikkuliikkeineen ja kotoisan tunnelmallisine tavernoineen. Niemen kärjessä oleva, hyvin säilynyt Apollon temppelin portti eli Portara on suosittu nähtävyys. Pitkä ja matala St. Georgen uimaranta sopii erinomaisesti kaikenikäisille, sillä palvelutarjonta baareineen ja ruokapaikkoineen on kattava. Naxoksen satama suljetaan iltaisin liikenteeltä, jolloin sinne kerääntyy ihmisiä nauttimaan auringonlaskusta ja merimaisemasta.

Naxoksen satama. (kuva: Rol1000 CC-SA)
Naxoksen kaupungin eteläpuolella on vieri vieretysten kaksi suosittua rantakohdetta, Agia Anna ja Agios Prokopios. Molempien rannat ovat hiekan ja hienon marmorisoran sekoitusta, ja vesi on kirkasta ja puhdasta. Kun nälkä tai jano yllättää, apua ei tarvitse etsiä kaukaa: rantojen kävelykaduilla on sekä perinteisiä ravintoloita että virvokkeita tarjoavia baareja. Agia Annan uimarannan lähellä on myös toinen, rauhallisempi ranta, Plaka Beach.

Naxoksen rantakatu.
Naxos kuuluu ainakin Apollomatkojen kohdevalikoimaan. Saarelle pääsee veneellä Santorinilta. Osa hotelleista sijaitsee rannan tuntumassa, ja tarjolla on sekä tavallisia että huoneistohotelleja.

Naxoksen maaseutu on kaunista. (kuva: Muriel Pécastaing-Boissière CC-BY)