Australian urheilun ja kulttuurin sydän Melbourne

Australian urheilun ja kulttuurin sydän Melbourne

Australian eloisa kulttuurikaupunki Melbourne meinaa usein jäädä maan suurimman kaupungin Sydneyn varjoon. Kulttuurin- ja urheilunnälkäisille Melbourne tarjoaa kuitenkin vieläkin enemmän kuin Sydney ja erilaisia tapahtumia ja viihdettä riittää vaikka vuoden jokaiselle päivälle. Melbournen ihastuttavat esikaupunkialueet tarjoavat lisää, kun kaupungin ydinkeskusta on jo koluttu. Australian parhaimmat makuelämykset ja mielenkiintoisimmat rakennukset löytyvät Melbournesta.

Neljä vuoden aikaa yhdessä päivässä

Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki ja Victorian osavaltion pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee Australian kaakkoisosassa Port Philipin lahden ja Yarrajoen tuntumassa. Merestä Melbournen erottaa vain Port Philipin kaupunki. Melbournessa on noin 4,2 miljoonaa asukasta, joista suurimmalla osalla on juuret Euroopassa.

Melbournen sää on matkailijaa ajatellen miellyttävä. Lämpimintä on tammi-helmikuussa, jolloin lämpötilat lähentelevät 30 astetta ja kylmintä puolestaan heinäkuussa. Suomalaisen kannalta on siis varsin otollista lähteä tähän loisteliaaseen suurkaupunkiin pois pahimpien kotimaan pakkasten alta. Sadetta Melbournen seudulla saadaan tasaisesti ympäri vuoden. Melbournessa kannattaa varautua päivän aikana paljonkin vaihteleviin sääoloihin ja usein sanotaankin, että Melbournessa voi kokea neljä vuodenaikaa yhden päivän sisällä.

Australian urheilun ja kulttuurin sydän

Eureka Skydeck (kuva: Diliff CC-BY-SA)

Eureka Skydeck (kuva: Diliff CC-BY-SA)

Melbourne mielletään helpoksi Australian kulttuurin kehdoksi ja se onkin maan kulttuuripääkaupunki. Kaupungissa tarjoillaan Australian parasta antia niin oopperasta, teatterista kuin konserteistakin ja erilaisia museoita ja gallerioita kaupungista löytyy yllin kyllin. Melbourne on useiden festivaalien ja muiden suurten tapahtumien kotikaupunki ja vuosittain nämä tapahtuvat tuovat kaupunkiin ihmisiä joka puolelta maailmaa. Melbournessa voi kokea mm. elokuva-, komedia-, sekä ruoka- ja olutfestivaaleja, jotka kestävät helposti useitakin päiviä.

Kulttuurin lisäksi urheilu on toinen, mistä Melbourne erityisesti tunnetaan. Kaupungin asukkaiden elämässä urheilu on hyvin vahvasti läsnä ja erityisesti jalkapallo on laji, joka on lähellä heidän sydäntään. Melbournesta onkin kotoisin jalkapalloseura Melbourne Victory FC, joka on menestynyt urallaan varsin hyvin. Melbournessa järjestetään myös kansainvälisesti merkittäviä urheilutapahtumia, kuten Australian avoin tennisturnaus ja Formula 1 -osakilpailu.

Australian suurkaupungit ovat tyypillisesti metropoleja, mutta ne ovat myös rantaloma-ainesta. Sama pätee Melbourneen. Kun suurkaupungin vilinä ja vilske alkaa kyllästyttää, voi suunnaksi ottaa St. Kildan tai Brighton Beachin rannat. Pelkän valkean hiekan ja intohimoisten surffareiden lisäksi näiltä suosituilta ranta-alueilta löytyy viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Melbourne on upeiden rantojen lisäksi myös vaikuttavien vuoristoalueiden ympäröimä, joten aktiivisemmasta lomasta kiinnostuvat voivat suunnata vuorille esimerkiksi vaeltamaan ja patikoimaan.

Modernin ja vanhan yhteentörmäys keskusta-alueella

Federation Square (kuva: Donaldytong CC-BY-SA)

Federation Square (kuva: Donaldytong CC-BY-SA)

Central Business Districtiksi kutsutaan kaikkein keskeisintä aluetta Melbournessa. Keskustassa on erityisen paljon mielenkiintoisia rakennuksia, joista osa on hyvinkin moderneja ja osa taas peräisen jo viktoriaaniselta ajalta. Usean eri aikakauden törmäys Melbournen arkkitehtuurissa on kiehtova ilmiö.

Central Business Districtin kuuluisin maamerkki lienee Federation Square, joka tunnetaan yleisesti erinomaisena kohtauspaikkana. Laaja aukio on myös hyvä paikka vain istahtaa hetkeksi ja tarkkailla paikallisten ihmisten elämänmenoa, sekä nauttia erilaisista tapahtumista, joita aukiolla säännöllisesti järjestetään. Aukio sijaitsee aivan Melbournen kuuluisan Flinders Streetin rautatieaseman tuntumassa. Nämä kaksi rakennelmaa edustavat hyvin modernin ja viktoriaasen arkkitehtuurin ääripäitä ja hullunkurista yhdessäeloa Melbournen keskusta-alueella.

Melbournen viehättävät esikaupungit

Melbournessa on lukuisia esikaupunkialueita, joiden tutkimisessa vierähtää helposti useampikin päivä. Kun keskusta-alue on jo tullut tutuksi ja kaipaa jotain uutta, kannattaa ottaa suunnaksi joku viehättävistä esikaupungeista.

Fitzroyn esikaupunkialue edustaa boheemia ja taiteellista Melbournea. Brunswick Streetillä, jota pidetään Fitzroyn merkittävimpänä alueena, pääsee hyvin helposti eroon rahoistaan, kun tarjolla on toinen toistaan ihanampia pieniä liikkeitä ja kauppoja. Lisäksi tällä alueella on mahdollista nauttia kenties koko matkan parhaimmista ruokaherkuista erilaisissa ravintoloissa, joita kyllä riittää.

Luna Parkin huvipuisto

Luna Parkin huvipuisto

Carlton on kenties yksi Melbournen mielenkiintoisimmista kaupunginosista, koska väestö on enimmäkseen italialaista. Se näkyy erinomaisesti katukuvassa ja tietysti myös ravintolatarjonnassa. Jos italialaiset kuuluisat pizza- ja pastaherkut houkuttelevat, kannattaa ottaa suunnaksi Carlton. Alueella on myös erinomaisia pieniä kahviloita. Carltonista löytyy myös esimerkiksi IMAX-elokuvateatteri, jossa on maailman suurin valkokangas.

St. Kildan kaupunginosasta löytyy rannan lisäksi paljon muutakin. Nuorekkaalta alueelta löytyy esimerkiksi paljon majoitusvaihtoehtoja pienen budjetin matkalaisille ja viihtyisiä ravintoloita ja baareja rentoa illanviettoa varten. Myös ostokset hoituvat kätevästi St. Kildan ostoskaduilla. Pelkästään nuorisolle ei St. Kilda kuitenkaan ole. Upea ranta houkuttelee alueelle perhelomailijoita ja lisäksi rannan läheisyydestä löytyy huvipuisto Luna Park, joka taatusti on ainakin lasten mieleen.

Markkinatunnelmaa, eksoottisia kasveja ja upeat näköalat

On olemassa tiettyjä nähtävyyksiä ja kokemuksia, joita Melbournessa vierailevan ei kannata missään nimessä jättää väliin, sillä ne ovat Melbournen erikoisuudet ja viehättävät jopa paikallisia asukkaita kerta toisensa jälkeen.

Ostoksien tekemisestä ja markkinatunnelmasta nauttiville Queen Victoria Market on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Tarjolla on tuoretta ruokaa lihasta kasviksiin, sekä erilaisia paikallisia käsitöitä, koruja ja muita esineitä, joiden joukosta löytää varmasti hyviä matkamuistoja. Australian kesäkuukausina järjestetään myös kansainvälistä ruokaa sisältävät ruokamarkkinat, Suzuki Night Market. Jos sattuu olemaan kaupungissa näiden markkinoiden aikaan, kannattaa käydä maistelemassa mitä parhaimpia herkkuja vaikka joka viikko.

Yksi Melbournen ja koko Victorian alueen kuuluisimmista paikoista on taianomainen Royal Botanic Gardens. Melbournen kasvitieteellisestä puutarhasta voi löytää yli 50 000 erilaista kasvilajia. Puutarhassa järjestetään paljon opastettuja kierroksia, mutta siellä voi myös kierrellä itsekseen. Paikka sopii erinomaisesti koko perheen yhteiseksi ajanviettokohteeksi. Kasvitieteellisen puutarhan ihmeellisessä maailmassa unohtuu hetkeksi kaikki muu.

Royal Botanic Gardenin sisäänkäynti

Royal Botanic Gardenin sisäänkäynti

Eureka Skydeck on yksi maailman korkeimmista näköalatorneista, jonne vierailijoilla on pääsy. Näköalapaikka sijaitsee lähes 300 metrin korkeudessa ja tarjoaa uskomattoman upeat näkymät yli koko Melbournen. Eureka Skydeckissä on myös kaikkein rohkeimmille erillinen ulkoilmassa oleva näköalatasanne, The Edge, jonne korkeanpaikankammoisten ei välttämättä kannatta uskaltautua.

Melbourneen matkustavalle

Melbourneen matkustaminen Suomesta on melko hidasta, koska suoria lentoja ei ole. Suomesta Kaakkois-Australian suurkaupunkiin pääsee helpoiten lentämällä ensin Helsingistä Singaporeen ja sieltä jatkolennolla Melbourneen. Lentokenttä sijaitsee kätevästi lyhyen matkan päässä Melbournen ydinkeskustasta.

Majoitus ei eläväisessä kulttuurikaupungissa muodostu ongelmaksi. Tarjolla on hotelleja useilla eri tähtiluokituksilla ja erityisesti reppureissaajien suosimien hostelleja. Majoiutusta löytyy siis minkälaiselle matkabudjetille tahansa ympäri kaupunkia, joten ei tarvitse kuin valita, missä päin Melbournea tahtoo yöpyä. Esimerkiksi St. Kildan ranta-alue on majoituspaikkana varsin erilainen kuin kaupungin keskusta Central Business District.

Melbournessa julkinen liikenne kulkee sujuvasti ja valittavana on useita eri liikkumistapoja. Raitiovaunu on helppo ja kätevä tapa päästä paikasta toiseen ja se antaa myös mahdollisuuden maisemien katseluun matkan aikana. Myös bussi ja juna ovat varteenotettavia vaihtoehtoja. Polkupyörän vuokraaminen ei ole huono tapa liikkua sekään ja kauniina päivänä idyllisin tapa tutustua Melbournen ihmeellisyyksiin ovatkin pienet pyöräretket ympäri kaupunkia.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Australia ja Uusi-Seelanti, Kaupunkilomat, Matkailu, Matkakohteet




Lisää matkailuvinkki / kommentti