Paratiisisaari Mauritius

Paratiisisaari Mauritius

Mauritiuksen saari sijaitsee päiväntasaajan eteläpuolella, keskellä Intian valtamerta. Afrikkalaisvaltio on osa Maskareenien saariryhmää. Paratiisisaarella täydellinen rentoutuminen on taattu. Ihmiset ovat mutkattomia ja ystävällisiä. Valkohiekkaiset rannat ja kristallinkirkas, vihreänä hehkuva vesi koralliriuttoineen luovat erinomaiset puitteet auringosta nauttimiselle, sukeltamiselle ja snorklaukselle. Mauritius on myös kulinaristin taivas: ruoka on erittäin tasokasta ja herkullista, ja maailmankuulun kreolilaisen keittiön antimet suorastaan sulavat suussa. Tarjolla on myös esimerkiksi intialaisia ja kiinalaisia vaihtoehtoja.

Mauritius on jaettu yhdeksään alueeseen, ja lisäksi siihen kuuluu kolme muuta saarta ja saariryhmää. Saarelle tuotiin aikoinaan afrikkalaisia orjia, ja sinne muutti myöhemmin myös runsaasti intialaisia. Valtaosa saaren nykyisistä asukkaista onkin taustaltaan intialaisia, ja myös kreoleja on paljon. Mauritiuksen asukkaista noin puolet tunnustaa uskontonaan hindulaisuutta, ja loput ovat pääosin katolilaisia tai muslimeja. Virallinen kieli on englanti, mutta saarella puhutaan useita muitakin kieliä; asukkaat käyttävät paljon etenkin kreolia.

(kuva: Patrick Guyennon CC-SA)

(kuva: Patrick Guyennon CC-SA)

Laguunirantoja, tuulessa huojuvia palmuja ja koralliriuttoja

Mauritiuksella vallitsee merellinen, trooppinen ilmasto: kosteaa ja lämmintä on ympäri vuoden. Eniten sateita on joulukuusta huhtikuulle, lämpimintä on lokakuun ja toukokuun välisenä aikana. Sisämaassa on sokeriruokoviljelmiä, ja taustalla kohoaa metsäisiä rinteitä. Saarta ympäröi suojeltu koralliriutta, jonka sisäpuolella odottavat suojaisat laguunirannat. Loivien, palmujen reunustamien länsirantojen valkoinen hiekka on pehmeää, idässä rannat ovat jyrkempiä, mutta niitä viilentää tuulevire. Pohjoispuolella taasen ovat parhaimmat vedenalaiset näkymät. Vesi on kuitenkin kaikkialla kirkasta ja ympäristö puhdas. Mauritius sopiikin erinomaisesti lapsiperheille, mutta romanttisen ja kiireettömän tunnelmansa sekä henkeäsalpaavan kauneutensa ansiosta se on myös ihanteellinen häämatkakohde.

(kuva: Simisa CC-SA)

(kuva: Simisa CC-SA)

Paljon tehtävää ja nähtävää

Jos ei uskaltaudu sukeltamaan tai snorklaamaan, vedenalaista maailmaa voi ihailla sukellusveneestäkin käsin. Kokeilla voi myös vaikkapa syvänmerenkalastusta tai jeeppiajelua. Tasokkaita golfkenttiäkin on useita. Kannattaa lähteä myös opastetulle vesiputousretkelle. Ile aux Aigrettesin luonnonsuojelualueella taasen voi nähdä lähietäisyydeltä esimerkiksi gekkoja ja jättiläiskilpikonnia.

(kuva: Simisa CC-SA)

(kuva: Simisa CC-SA)

Ostoksille!

Tekstiiliteollisuus on tärkeä elinkeino. Saaren tehtaanmyymälöistä voikin tehdä edullisia löytöjä, ja tarjolla on myös vain matkailijoille tarkoitettuja liikkeitä, joiden hinnat ovat verovapaita. Kotiinviemisiksi kannattaa hankkia käsitöitä, kuten kori- ja lasituotteita, keramiikkaa ja kiviveistoksia. Ruuanlaitosta nauttiva ilahtuu varmasti chileistä ja muista mausteista, erilaisista hilloista  ja vihannessäilykkeistä. Vaniljatee ja rommi ovat myös mukavia tuliaisia.

Port Louis

Port Louisin keskustori on pääkaupungin sydän. Siellä paikalliset tapaavat toisiaan ja tekevät ostoksia. Myynnissä on vihannesten ja muiden ruokatavaroiden lisäksi käsitöitä. Värikkäässä China Townissa voi käydä haistelemassa eläväistä tunnelmaa, kokeilemassa tinkimistaitojaan ja nauttimassa katukeittiöiden herkkuja. Kauppakaduilta voi tehdä mukavia löytöjä kotiinviemisiksi. Kannattaa katsastaa myös vuonna 1849 valmistunut Aapravasi Ghat, joka toimi aikoinaan intialaisten siirtotyöläisten vastaanottokeskuksena. Osittain raunioitunut rakennusryhmä on nykyään Unescon maailmanperintökohde. Jos menojalkaa vipattaa, yöelämäänkin kannattaa tutustua.

Port Louisin kaduilla on mukava kuljeskella tarkkailemassa paikallisten elämää. (kuva: Simisa CC-SA)

Port Louisin kaduilla on mukava kuljeskella tarkkailemassa paikallisten elämää. (kuva: Simisa CC-SA)

Matkaan!

Ainakin Helin Matkat, Kaleva Travel ja Tjäreborg järjestävät matkoja Mauritiukselle. Mauritius on myös Tjäreborgin Flex- ja Golf-kohde. Valtaosa hotelleista on ylellisiä ja tasokkaita, ja niiden palvelu on ensiluokkaista ja yksilöllistä. Tarjolla on paljon All inclusive -vaihtoehtoja ja kylpylöitä. Häämatkalaisten kannattaa tiedustella erityisetuja ja -palveluita. Rokotuksia ei vaadita, ja viisumi tarvitaan vain yli puoli vuotta kestävällä matkalla. Passin tulee sen sijaan olla voimassa vielä puoli vuotta oleskelun jälkeenkin.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Afrikka, Golf, Intian valtameri, Matkakohteet, Rantalomat, Sukellus, Teema




Lisää matkailuvinkki / kommentti