Etelä-Kiinassa sijaitseva Hongkong lukeutuu maailman tärkeimpiin talouden keskuksiin. Entinen brittiläinen siirtomaakaupunki on idän ja lännen kohtauspaikka, jossa niiden arkkitehtuuri, koulutus ja kulttuuri sulautuvat toisiinsa. Hauskana yksityiskohtana brittihallinnon ajasta muistuttaa edelleenkin esimerkiksi vasemmanpuoleinen liikenne. Keskustassa korkeat, modernit pilvenpiirtäjät kohoavat pilviin, mutta kaupungissa on silti aistittavissa vahvana myös perinteinen kiinalainen kulttuuri. …
Lue >>
Intian pääkaupunki Delhi sijaitsee maan pohjoisosassa, Yamuna-joen varrella. Delhi on maailman vanhimpia jatkuvasti asutettuna olleita kaupunkeja, joten se on eläväinen ja värikäs sekoitus eri kulttuureja, kansoja ja uskontoja. Kaupunki on myös tärkeä solmukohta, sillä sieltä käsin tehdään paljon matkoja muualle Intiaan. …
Lue >>
Länsi-Japanissa sijaitseva Osaka on maan kulttuurin, liike-elämän ja talouden keskittymä ja koko maailman merkittävimpiä teknologiakeskuksia. Se on Japanin toiseksi suurin kaupunki ja kiehtova yhdistelmä nykyaikaa ja menneisyyttä. Osakan kulttuuritarjonta on kattava, ja lisäksi sen valtteja ovat erinomaiset ostosmahdollisuudet, vilkas yöelämä ja tasokas ravintolavalikoima. …
Lue >>
Trooppinen Singapore sijaitsee Kaakkois-Aasiassa, Malakan niemimaan kärjessä olevalla pienellä saarella. Kaupunkivaltio muodostuu pääsaaresta ja sitä ympäröivistä pikkusaarista, joista suurimmalla osalla ei ole asutusta. Kansainvälisessä Singaporessa riittää nähtävää, ja se on myös erinomainen etappi muualle Aasiaan suuntautuvan matkan varrella. …
Lue >>
Mumbai, entiseltä nimeltään Bombay, sijaitsee Intian länsirannikolla, Bombayn lahdella olevalla saarella. Mumbaissa törmää alati vastakohtaisuuksiin: toisaalla vilkkaasta talouselämästä kielivät huippumodernit pilvenpiirtäjät, toisaalla levittäytyvät silmänkantamattomiin ulottuvat slummialueet. Lisäksi Mumbain kaupunkikuvaa värittävät art deco -tyyliset talot ja siirtomaa-ajoilta peräisin olevat rakennukset. Oman mausteensa soppaan tuo Bollywood – kaupunki tunnetaan Intian filmiteollisuuden keskuksena. …
Lue >>