Liettua sijaitsee Itämeren rannalla Kaliningradin, Latvian, Puolan ja Valko-Venäjän kainalossa. Se on kiinnostava matkakohde etenkin kulttuuritarjontansa ansiosta. Liettuassa on myös mukavia kylpylä- ja rantakohteita – kannattaa tutkailla muitakin vaihtoehtoja perinteisemmän Vilnan-loman sijaan!
Liettua on jaettu kymmeneen lääniin, jotka jakautuvat edelleen kunnallispiireihin, kaupunkikuntiin ja kuntiin. Valtaosa väestöstä on liettualaisia, mutta maassa elää jonkin verran myös puolalaisia ja venäläisiä sekä valkovenäläisiä. Venäläisiä ja valkovenäläisiä asuu paljon etenkin Vilnassa, Klapeidassa ja Visaginasissa. Suurin osa asukkaista tunnustaa katolilaista uskontoa. Liettua kuuluu Euroopan unioniin, mutta valuuttana käytetään vielä toistaiseksi litiä.
Druskininkai sijaitsee Etelä-Liettuassa, Niemen-joen etelärannalla, aivan Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Druskininkaista on matkaa pääkaupunki Vilnaan noin 130 kilometriä. Kaupungin nimi juontaa juurensa liettualaisesta sanasta “druska”, joka merkitsee suolaa. Nimi viittaa Druskininkain kuuluisaan mineraalipitoiseen veteen, jolla sanotaan olevan terveysvaikutuksia. Edelleen aktiivisella kylpylä- ja hoitolatoiminnalla on satoja vuosia pitkät perinteet. Druskininkaissa on myös urheilukeskus, vesipuisto ja nuorille suunnattu kiipeilypuisto köysiratoineen. Grutasin puistoon taasen liittyy mielenkiintoinen tarina: vuonna 1989 kaikki kaupungin neuvostolaispatsaat siirrettiin paikoiltaan ja kuljetettiin sinne.

Druskininkain kaunis ortodoksinen kirkko. (kuva: Phillip Capper CC-BY)
Liettuan entinen pääkaupunki Kaunas sijaitsee maan keskiosassa, Via Baltican varrella. Opiskelijakaupungissa vallitsee esimerkiksi Vilnasta poiketen periliettualainen tunnelma. Niemeninjoen ja Neris-joen yhtymäkohdassa olevan vanhankaupungin tunnistaa helposti punertavasta linnasta. Kannattaa tutustua myös Pirumuseoon, jossa on näytteillä taiteilija Antanas Žmuidzinavičiuksen keräämää paholaistaidetta. Pari kilometriä pitkällä kävelykadulla taasen on paljon kauppoja ja ravintoloita. Paras paikka ostostentekoon on kuitenkin muutama vuosi sitten avattu, valtava Akropolis-ostoskeskus.

Kaunasin linna.
Palanga on kesäisin Liettuan vilkkain kaupunki. Pehmeän hiekkarannan lähettyvillä kulkee kaunis rantabulevardi, jonka varrella on monenlaisia ravintoloita ja tivoli. Edulliset hinnat ja eläväinen tunnelma houkuttelevat kaupunkiin paljon matkailijoita.

Palanga on monien mielestä erinomainen vastine Mustanmeren rantakohteille.
Vilna on viehättävä, barokkiarkkitehtuuristaan tunnettu kulttuurikaupunki. Pittoreski vanhakaupunki on päässyt Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Itsenäiseksi julistautuneessa Užupisin taiteilijakaupunginosassa vallitsee rennon boheemi ja huoleton tunnelma. Joenrannalla olevissa kahviloissa on mukava istuskella ja seurata paikallisten elämää. Lyhyen matkan päässä Vilnasta on myös muutamia ehdottomasti käymisen arvoisia kohteita, kuten Trakain pikkukaupunki goottilinnoineen.

Neris-joki Vilnassa. (kuva: Kulmalukko CC-SA)
Vilna kuuluu Kaleva Travelin matkavalikoimaan ja on Tjäreborgin Flex-kohde. Jos suuntaa Vilnaan, suorat lennot on helppo varata itsekin esimerkiksi Finnairilta. Vilnaan pääsee myös bussilla Tallinnasta. Muihin kohteisiin matkaavien on kätevintä lentää Vilnaan ja jatkaa loppumatka joko maan sisäisellä lennolla tai bussilla. Kannattaa harkita myös automatkaa Via Balticaa pitkin ja tutkia AirBalticin lentotarjontaa.