8.9.2010

Laskettelukeskukset esittelyssä

Laskettelukeskukset esittelyssä

Mikäli olet saanut hiihtokärpäsen pureman, löytyy seuraavassa artikkelissa vinkkejä sopivimman hiihtokeskuksen valintaan lomamatkaasi ajatellen.

Kotimaiset hiihtokeskukset

Suomessa suurimmat ja suosituimmat laskettelukeskukset hieman mittaustavasta riippuen ovat pohjoisessa Ylläs, Levi ja Ruka sekä Keski-Suomessa mm. Tahko ja Himos.

Jos automatka Lappiin tuntuu pakkopullalta, kannattaa suosiolla valita kulkuneuvoksi lentokone. Lentää voi vaikkapa Kittilään, Rovaniemelle tai Kuusamoon. Liput kannattaa varata ajoissa – tai vaihtoehtoisesti viime tingassa, jotta ne saa sopivampaan mahdolliseen hintaan.

Eteläisempi Ruka ei kalpene pohjoisille tuntureille

Junalla voi matkustaa joko Kittilään tai Kemijärvelle, riippuen siitä missä päin matkakohde sijaitsee. Joka tapauksessa aivan perille saakka Lapin hiihtokeskuksiin ei junalla pääse. Rautatien loputtua on turvauduttava esim. bussiin tai tilataksiin. Yöjuna on yksi hyvä vaihtoehto Etelä-Suomesta matkustettaessa. Tällöin voi käyttää yhden yön matkustamiseen ja aamulla olet perillä pohjoisessa. Makuuhytit ovat varustettuja joko kaksi- tai kolmikerroksisella sängyllä. Junan hyvä puoli esim. bussiin verrattuna on myös se, että junassa pystyy esim. liikkumaan, ruokailemaan ja rentoutumaan aivan eri tavalla kuin bussissa. Myös junan kulku on miellyttävämpää bussiin verrattuna, ja tietysti juna on myös ympäristöystävällinen vaihtoehto.

Matkalippu yöjunaan ei toki ole ilmainen, mutta etenkin opiskelija-alennuksen kanssa hinta on kohtuullinen. Myös yksin tai kaksin matkustettaessa juna on parempi vaihtoehto verrattuna automatkaan ja sen tuomiin bensakustannuksiin.

Ylläs

Ylläs on kaikilla mittapuilla mitattuna Suomen suurin hiihtokeskus. Korkeuseroa löytyy selvästi eniten Suomen hiihtokeskuksista, yli 450 m. Ylläs on hyvä vaihtoehto esim. perheille. After Ski on aavistuksen rauhallisempaa, mutta perheitä se tuskin häirinnee. Ylläksen miinuksena on se, että tunturi on avointa paljakkaa, jolloin hiihtäjä on altis sekä tuulelle että kylmälle. Lisäksi rinneprofiilit eivät ole kovin mielenkiintoisia.

Lue lisää Ylläksestä

Levi

Levi on noussut Ylläksen kilpailijaksi monella osa-alueella. Leviltä löytyvät komeat rinteet, maailman cup -kilpailut sekä hulvaton huvipaikka Hullu poro. Korkeuseroa on vielä enemmän kuin esim. Rukalla tai Tahkolla, noin 320 metriä. After ski lienee yksi Suomen parhaista ellei paras.

Lue lisää Levistä

Ruka

Ruka on passeli yhdistelmä perheille, snoukkaajille sekä myös niille, jotka hakevat iltamenoja. Miinuspuolena voisi sanoa, että Rukalta löytyy kaikki muu paitsi rinteet. Tällä viitataan siihen, että Rukan korkeusero jää kohtuullisen tavanomaiseksi Suomen mittapuulla, eli enimmillään noin 200 metriin. Mikäli matkan Lappiin tekee omalla autolla, on mukava huomata, että Ruka on jonkin verran etelämpänä kuin vaikkapa Levi, Luosto tai Pyhä.

Lue lisää Rukasta

Tahko

Tahko on hyvä vaihtoehto, mikäli haluaa viettää esim. pääsiäisen tai viikonlopun suksien päällä, mutta Lappiin saakka ei ole aikaa tai intoa lähteä. Tahkon rinteet ovat Keski-Suomen parhaimmistoa, eikä after ski häpeä paremmassakaan seurassa.

Lue lisää Tahkosta

Laskettelukeskukset Ruotsissa ja Norjassa

Ruotsissa ja Norjassa löytyy runsaasti vaihtoehtoja hiihtoreissulle. Korkeusero ja rinteiden määrä on usein selvästi suurempi Lapin keskuksiin verrattuna. Hintataso vaihtelee, mutta se on suurin piirtein sama kuin Suomessa – riippuen myös mm. kruunujen kursseista. Matkustaminen paikan päälle voi maksaa hieman enemmän, riippuen mm. henkilömäärästä ja matkustustavasta. Osaan matkakohteista on saatavilla edullisia pakettimatkoja, jotka sisältävät esim. mökin viikoksi sekä laivamatkan hytteineen. Tunnelmaltaan moni Ruotsin ja Norjan keskuksista sijaitsee vanhassa kylämiljöössä, joka tekee niistä varsin viihtyisiä.

Trysilin aurinkoisella huipulla riittää laskettavaa

Trysilin aurinkoisella huipulla riittää laskettavaa (Kuva: EWR CC BY 3.0)

Mikäli mielii Ruotsin ja Norjan hiihtokeskuksiin, kannattaa yhtenä vaihtoehtona pitää Norjan Trysiliä. Trysil on hieman mm. Ruotsin Årea lähempänä. Trysil on Norjan suurin keskus. Korkeuseroa löytyy 685 metriä, eli noin 200 m enemmän kuin Ylläkseltä. Hissejä on 31 kpl ja rinteitä 65 kpl. Tuhkolmasta Trysiliin on matkaa noin 460 km. Toiseen tunnettuun norjalaiseen rinnekeskukseen Oppdaliin on matkaa noin 750 km.

Eräs pariskunta oli noin 15 vuoden ajan käynyt hiihtolomareissuillaan Lapin eri hiihtokeskuksissa. Eräänä talvena he päättivät kokeilla Ruotsin Årea. Käynnin jälkeen he totesivat, että lähes jokainen Lapin reissu olisi jäänyt tekemättä, mikäli he olisivat tienneet Åren tason. Åre on pohjoismaiden suurin hiihtokeskus. Korkeuseroa löytyy noin 860 metriä ja rinteitä on lähemmäs sata. Hiihtoalueita löytyy niin snoukkaajille, perheille kuin eksperteillekin. Offarivaihtoehtoja on runsaasti. Rinneravintoloita on kymmenittäin.

Alpeille?

Mikäli hiihtokohde on Suomen, Ruotsin tai Norjan ulkopuolella, ovat matkustusvaihtoehdot rajoitetummat. Lentomatka on toki kätevin ja nopein, mutta toisaalta myös kallein vaihtoehto. Bussilla tai omalla autolla Alpeille pääsee mm. ottamalla lautan Helsingistä Saksan Rostockiin ja jatkamalla sieltä kohti määränpäätä. Hintataso kimppabussimatkoilla pysyy yleensä kurissa. Matkustamiseen menee kuitenkin aikaa yhteensä 4-5 päivää, joten menetettyjen lomapäivien hinta on kallis. Toki lauttamatka Saksaan on kokemus ja hauska juttu jo itsessään etenkin hyvässä porukassa.

Matkalinkit

Hotellit Mökit
Aihe: Kotimaa, Laskettelu

Tykkää tai jaa Facebookissa:


Facebook




Lisää matkailuvinkki / kommentti