Karibian auringon alla

Karibian auringon alla

Kuuba, Dominikaaninen tasavalta, Aruba, Curacao, Bahamasaaret, Barbados, Jamaika, Puerto Rico sekä lukuisat muut Karibian kohteet tunnetaan rentoina ja rytmikkäinä paikkoina, joissa paistaa aina aurinko. Karibian matkailu onkin viime vuosina kasvattanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa. Pakettimatkatarjontaa on paljon, suosituimpina Kuuba ja Dominkaaninen Tasavalta. Myös itsenäinen matkailu on entistä helpompaa hyvien lentoyhteyksien ansiosta.

Milloin matkustaa?

Karibian sesonki on parhaimmillaan talvikaudella, vaikka matkustaa voi toki vuoden ympäri. Tosin on syytä muistaa kesä-marraskuun välille sijoittuva hurrikaanien mahdollisuus. Pääsiäisen ajan pyhä viikko eli Semana Santa on katolisten maiden ykkössesonki ja tällöin alueen lomakohteet täyttyvät lähialueilta tulevista lomailijoista.

San Pedro Beachin kristallin kirkkaat vedet

San Pedro Beachin kristallin kirkkaat vedet (kuva: Areed145 CC BY SA 3.0)

Risteillen näet enemmän

Karibian alueeseen voi kätevästi tutustua myös risteillen. Tarjontaa on paljon ja risteilyt ovatkin etenkin Pohjois-Amerikkalaisten turistien kestosuosiossa. Laivaelämää voi viettää kukin kykynsä ja halunsa mukaan muutamasta päivästä useisiin viikkoihin. Hulppeat risteilyalukset kiertävät saarelta toiselle ja väillä voi pistäytyä maissa järjestetyillä retkillä tai muuten vaan kiertelemässä ja tutustumassa satamakaupunkeihin.

Tarkista ainakin näiden matkanjärjestäjien tarjonta: Finnmatkat, Aurinkomatkat, Tjareborg, Olympia ja Royal Caribbean.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Matkakohteet, Rantalomat, Sukellus, Väli-Amerikka ja Karibia

Tykkää tai jaa Facebookissa:


Facebook




Yksi komentti. Haluatko lisätä vinkin tai kokemuksen kaikkien iloksi?

  • Maija Laatikainen kirjoitti:

    Ollaan käyty aviomiehen kanssa Bahamalla ja Perheen kanssa Kuubassa rantalomalla. Kyllä Karibiansaaret on vaan ihan toista maata kuin Kanaria, Madeira tai vaikkapa joku Kreikka.

Lisää matkailuvinkki / kommentti