Joutsa – idyllisiä maalaismaisemia

Joutsa – idyllisiä maalaismaisemia

Joutsan kunta sijaitsee Keski-Suomessa ja siihen kuuluu lukuisia pikkukyliä. Kunta on muodostunut Nelostien tuntumaan, mikä tekee siitä mukavan pistäytymispaikan matkan varrella. Joutsa on tunnettu ennen kaikkea kesäisistä Joutopäivistään, mutta niiden lisäksi kannattaa vierailla ainakin Leivonmäen kansallispuistossa.

Joutsan kirkko ja Talomuseo

Joutsan kulmaviisteinen ristikirkko valmistui vuonna 1813 ja kellotapuli muutaman vuoden myöhemmin. Vuosien saatossa kirkon sisätiloihin on tehty muutoksia ja korjaustöitä, mutta ulkopuolelta se on alkuperäisasussaan. Museotiellä oleva Talomuseo puolestaan on ulkomuseo, jonka rakennukset on siirretty nykyiselle paikalleen eri puolilta kuntaa. Vanhimmat rakennuksista ovat peräisin 1700-luvulta, mutta museo esittelee varsinaisesti 1900-luvun alun maatilan elämää.

Rutajärvi ja Joutsniemi Leivonmäen kansallispuistossa. (kuva: PtG CC-SA)

Rutajärvi ja Joutsniemi Leivonmäen kansallispuistossa. (kuva: PtG CC-SA)

Leivonmäen kansallispuisto ja Taidelaitos Haihatus

Leivonmäen kansallispuisto soveltuu mainiosti koko perheen päiväretkikohteeksi. Polku- ja pitkospuureitit kulkevat kauniissa suo-, ranta- ja harjumaisemassa ja niiden varrella on useita taukopaikkoja. Kansallispuistossa voi yöpyä teltta-alueella tai laavussa. Taidelaitos Haihatus taasen toimii Koiravuoressa. Vuosittaisen nykytaiteen näyttelyn lisäksi kesäisin järjestetään aikalaistaidetta esittelevä kesänäyttely.

Joutsan Joutopäivät

Joutsan Joutopäivät järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1972. Alun alkujaan Joutopäivät olivat maaseutuperinteitä vaaliva kotiseutujuhla, mutta nykyään varsinaista perinneohjelmaa on enää vähän. Paikallinen perinnejuoma sahti on kuitenkin edelleen tärkeässä osassa kesäfestivaaleilla. Nykyohjelma muodostuu pääasiassa viihdetapahtumista, kuten Joutorockista.

Leivonmäen maalaisidylliä. (kuva: Fanny Schertzer CC-SA)

Leivonmäen maalaisidylliä. (kuva: Fanny Schertzer CC-SA)

Matkalinkit

Hotellit Mökit
Aihe: Kotimaa

Tykkää tai jaa Facebookissa:


Facebook




Lisää matkailuvinkki / kommentti