Ibiza

Ibiza

Ibiza on legendaarinen bilekulttuurin mekka. Villin maineen ei kannata kuitenkaan antaa häiritä, sillä saarelta löytyy myös paikkoja, joissa voi viettää rauhallisempaakin lomaelämää. Ibiza on pinta-alaltaan Baleaarien pienin (571 km²), mutta asukkaita on kuitenkin Mallorcan jälkeen toiseksi eniten (113,908).

Saari jakautuu turistikeskusten ja kauniiden hiekkarantojen ryhmittämään etelärannikkoon sekä vaikeakulkuiseen ja siksi lähes koskemattomaan pohjoisrannikkoon. Formenteran pieni paratiisimainen saari erottuu Ibizasta kapealla salmella ja sinne on Ibizalta lauttayhteys. Tänne tullaan pakoon Ibizan riehakasta menoa ja nauttimaan rauhallisemmasta lomatunnelmasta. Tällä saarella on myös useita nudistirantoja.

Ibizalla on juhlittu useita vuosikymmeniä, sillä saarelle löysivät jo 1970-luvulla vaihtoehtokulttuureja suosivat hipit. Tältä ajalta on jäänyt elämään saaren tunnettu vientituote, valkoisten ja liehuvahelmaisten vaatteiden ”Ad Lib” -muoti. Saarella on myös useita Unescon maailmanperintökohteiksi julistettuja alueita, jotka ovat tämän statuksen ansiosta säästyneet kaupallisen turismin leviämiseltä. Yksi tunnettu kohde on ”Jumalan sormi”, pylväsmäinen kivimuodostelma, joka on kaunis näky laskevan auringon värjäämää purppurataivasta vasten.

Dalt Vila Ibizan vanhakaupunki

Dalt Vila Ibizan vanhakaupunki

Ibiza on myös saaren pääkaupungin nimi. Kaupunki sijaitsee korkealla kallioniemekkeellä, josta on kauniit näkymät yli sataman ja kaupungin lahdenpoukaman. Ibizan monivaiheiseen menneisyyteen pääsee tutustumaan Dalt Vilan muinaisen kaupunkialueen katuja kierrellen sekä piipahtamalla esimerkiksi arkeologiseen museoon. Näytteillä on useita kulttuuriaarteita saarta hallinneiden eri kansojen, mm. foinikialaisten, roomalaisten, vandaalien bysanttien, visgoottien sekä muslimien ajoilta. Kaupungin harjalla kohoaa renesanssityylinen linnoitus, jonka muurien sisäpuolella sijaitsee kaupungin historiallisesti merkittävimpien rakennusten keskittymä. Kaupungin korkeimmalla paikalla sijaitseva kulttuurihistoriallisesti merkittävä Puig des Molins on maailman parhaiten säilynyt muinainen krypta.

Ibizan länsirannikolla sijaitseva Sant Antony de Portmany on saaren toiseksi suurin kaupunki ja vilkas yöelämän keskus. West End sekä rantaviivaa myötäilevä Sunset Strip ovat kaupungin laajimmat baari- ja klubialueet. Jälkimmäisellä sijaitsee mm. legendaarinen useita chillout kokoelmia innoittanut Cafe del Mar baari, jonne juhlakansa tyypillisesti kokoontuu ihailemaan auringonlaskua ennen illan klubikierrosta. Muita tunnettuja alueen klubeja ovat Es Paradis sekä Eden. Klubbauksesta kiinnostuneiden kannattaa hankkia liput etukäteen, sillä suosituimpien DJ:den klubit ovat melko kalliita ovella ostettuina. Katso tarkempi listaus Ibizan klubeista.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Eurooppa, Matkakohteet, Rantalomat, Teema




Yksi komentti. Haluatko lisätä vinkin tai kokemuksen kaikkien iloksi?

  • hanna sanoo:

    Hieno paikka. Oltiin täällä pari vuotta sitten. Paras bilepaikka ikinä 🙂

Lisää matkailuvinkki / kommentti