Heinola – reippailua ja kylpylähetkiä

Heinola – reippailua ja kylpylähetkiä

Heinola sijaitsee Päijät-Hämeen maakunnassa. Kaupunkiin kuuluu lukuisia kyliä, joista tunnetuin lienee Vierumäki urheiluopistoineen. Kaupungin ehdoton maamerkki on Tähtiniemen vinoköysisilta, joka on Suomen suurin silta. Heinolassa on useita kiinnostavia museoita, joiden lisäksi matkailija voi rentoutua vaikkapa Kumpeli Spassa.

Kaupunginmuseo, taidemuseo, Galleria Lambert ja Aschanin talo

Heinolan kaupunginmuseo sijaitsee kaupungin keskustassa, entisessa kauppiaan talossa. Vuonna 1872 valmistunut kaunis rakennus edustaa empiretyyliä. Museossa pääsee tutustumaan paitsi paikkakunnan historiaan, myös 1800-luvun porvariskodin interiööreihin, mitali-, raha- ja hopeakokoelmiin, vanhaan suomalaiseen lasiin ja Anja Juurikkalan keramiikkakokoelmaan. Lisäksi kaupunginmuseossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.

Heinolan taidemuseo toimii 1820-luvulta peräisin olevassa empiretyylisessä talossa. Näytteillä on esimerkiksi monipuolinen kokoelma posliinia ja P. J. Hynnisen Taidesäätiön kirjaston niteet. Taidemuseon vieressä olevassa WPK-talossa on Galleria Lambert, jossa on kesäisin esillä vaihtuvia näyttelyitä. Kannattaa huomioida, että kaupunginmuseoon, taidemuseoon ja Galleria Lambertiin on myynnissä kaikki kolme kohdetta kattavia yhteislippuja.

Lääninkivalteri Aschanin talossa pääsee sukeltamaan ainutlaatuiseen 1700-luvun miljööseen. Talon kustavilaiset huonekalut ja muut esineet esittelevät elämää maaherran ajan Heinolassa. Puutarha on sekin puettu 1700-luvun asuun, ja kesäisin siellä kasvaa hyöty- ja koristekasveja. Talo on avoinna kesäaikaan ja lisäksi joulun alla, jolloin paneudutaan 1700-luvun joulunviettoon.

Nelostie kulkee Tähtiniemen sillan kautta. (kuva: User:Teme CC-SA)

Nelostie kulkee Tähtiniemen sillan kautta. (kuva: User:Teme CC-SA)

Luontopoluille tai lintutarhaan

Sepänniemessä ja Koskensaaressa on mukava tehdä kävelyretkiä. Luontopolkujen varrella on kotia ja nuotiopaikkoja. Lintutarha on myös lapsille hyvin sopiva retkikohde. Tarhassa hoidetaan loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja, jotka palautetaan paranemisen myötä takaisin luontoon. Hoidossa jatkuvasti olevien noin 300 luonnonvaraisen linnun lisäksi tarhassa asustaa papukaijoja, jotka ovat päätyneet sinne pitovaikeuksien vuoksi.

Forskullan kartano ja Kumpeli Spa

Siltasaaressa oleva Forskullan kartano rakennettiin vuonna 1872 Heinolan Polttimo Oy:n isännöitsijää ja konttoria varten. Kartanon puutarhassa kasvoi omena- ja päärynäpuita, joiden satoa viinanpolttimo käytti hyväkseen. Nykyään kartano toimii tilausravintolana. Kartanon vieressä on Kumpeli Spa -kylpylä, jossa voi nauttia lisäksi erilaisista hoidoista. Alueella on myös hyvät ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Risteily Päijänteelle

Heinolan satamasta lähtee kesäisin useita kertoja päivässä eteläiselle Päijänteelle suuntautuva risteily. Laivareitti kulkee Heinolan ja Lahden välillä, ja toisen suunnan voi halutessaan matkustaa bussilla. Risteily etenee Vesijärven, Päijänteen ja Ruotsalaisen sekä Vääksyn ja Kalkkisten kanavien kautta.

Ruotsalainen-järvi (kuva: Fanny Schertzer CC-SA)

Ruotsalainen-järvi (kuva: Fanny Schertzer CC-SA)

Vierumäki

Vartin ajomatkan päässä Heinolan keskustasta odottaa monipuolinen Vierumäki. Alueella voi harrastaa niin itsenäisesti kuin ohjatustikin lukuisia liikuntalajeja golfista tennikseen ja ratsastuksesta salsaan. Lisäksi tarjolla on kunto- ja terveysmittauksia ja -kartoituksia sekä hierontaa. Iltaisin järjestetään erilaista ohjelmaa, kuten artistien keikkoja, teatteriesityksiä ja karaokea. Majoitusvaihtoehdoissakin riittää valinnanvaraa: tarjolla on huviloita, lomahuoneistoja ja mökkejä sekä opistomajoitusta. Lisäksi Vierumäellä on Scandic-hotelli, jonka yhteydessä toimii Day Spa.

Matkalinkit

Hotellit Mökit
Aihe: Kotimaa

Tykkää tai jaa Facebookissa:


Facebook




Lisää matkailuvinkki / kommentti