Bilematkat

Bilematkat

Bilematkat ovat etenkin nuorten ja nuorten aikuisten suosiossa. Matkan päätarkoituksena on juhlia, joten kohdetta valittaessa huomio kiinnittyy kulttuuriannin sijaan yöelämän vilkkauteen. Paahtava aurinko ja pehmeät hiekkarannatkaan eivät ole pahitteeksi. Tässä artikkelissa on esitelty joitakin parhaista bilematkakohteista.

Brasilia, Río de Janeiro

Brasilian kaakkoisosassa, Atlantin valtameren rannalla sijaitseva Río de Janeiro tunnetaan ennen kaikkea vauhdikkaasta ja värikkäästä, helmikuussa järjestettävästä sambakarnevaalistaan. Kaupunki on kuitenkin vierailun arvoinen myös uutenavuotena, jolloin miljoonat ihmiset kerääntyvät juhlimaan kaduille. Toinen toistaan mahtavampia ilotulituksia kokoonnutaan seuraamaan kilometrien pituisille hiekkarannoille, joista kuuluisimmat lienevät legendaariset Copacabana Beach ja Ipanema Beach.

Brasilia, Salvador de Bahía

Brasilian koillisrannikolla sijaitseva Salvador sykkii etenkin alkuvuodesta järjestettävien Bahían karnevaalien aikaan. Karnevaali on yksi maailman suurimmista katujuhlista ja houkuttelee vuosittain paikalle miljoonia ihmisiä. Luvassa on kiihkeitä rytmejä, kuumaa musiikkia ja armotonta juhlintaa.

Espanja, Ibiza

Välimerellä sijaitsevalle, Espanjalle kuuluvalle Ibizan saarelle kokoontuvat kesäisin maailman huippu-dj:t, julkisuuden henkilöt ja tavalliset bilematkailijat. Homoklubien ohella saarella on paljon erityisesti house- ja trance-musiikkiin keskittyneitä yökerhoja. Paras matkustusaika on syyskuussa, kun luvassa on bilekauden päättäjäiset. Aiemmin kesällä, etenkin elokuussa, joka paikka on tupaten täynnä ja hinnat korkeat. Matkan ajankohdasta riippumatta yksi asia pätee: Ibizalle ei tulla nukkumaan!

Espanja, Pamplona

Pamplonan kaupunki sijaitsee Espanjan pohjoisrannikolla. Se herää eloon heinäkuussa järjestettävän San Fermín -festivaalin aikaan. Festivaalin tunnetuin tapahtuma on härkäjuoksu, mutta myös muuta ohjelmaa on runsaasti. Juhlinta jatkuu sangrian ja tapasten voimalla yötä päivää.

Auringonlasku Mykonoksella. (kuva: Christina Milioni CC-SA)

Auringonlasku Mykonoksella. (kuva: Christina Milioni CC-SA)

Kreikka, Mykonos

Kreikalle kuuluva Mykonos on osa Kykladien saariryhmää. Pieni saari on erityisesti seksuaalivähemmistöjen ja julkisuuden henkilöiden suosiossa, ja toinen toistaan trendikkäämmät illanviettopaikat houkuttelevat juhlimaan. Tarjolla on myös vasta aamuyöstä ovensa avaavia klubeja, joilla voi bilettää aamuun saakka. Päiväsaikaan voi taasen osallistua riehakkaisiin rantajuhliin.

Klubi Agia Napalla. (kuva: ChristosSpirou CC-SA)

Klubi Agia Napalla. (kuva: ChristosSpirou CC-SA)

Kypros, Agia Napa

Kyproksen saari sijaitsee itäisellä Välimerellä. Sykkivä Ayia Napa on saaren bilekeskus, jossa voi halutessaan juhlia vuorokauden ympäri. Parhaimmat baarit, diskot ja yökerhot ovat keskittyneet keskustaan, Luostarintorin ympäristöön.

Matkalinkit


Aihe: Matkailu




Lisää matkailuvinkki / kommentti