Antalya – monikasvoinen kohde keskellä hiekkarantoja

Antalya – monikasvoinen kohde keskellä hiekkarantoja

Monet Etelä-Turkin rantakohteista ovat varsin pieniä kaupunkeja, joiden väkiluku jopa kymmenkertaistuu matkailijoiden saapuessa kesäaikaan. Antalya on tässä suhteessa poikkeus sääntöön: kaupungissa on yli 600 000 asukasta ja esimerkiksi yliopisto ja suuri kansainvälinen lentokenttä. Varsinaiset hiekkarannat sijaitsevat kaupungin itä- ja länsipuolilla, hieman sivussa keskustasta.

Turkin matkailun keskus

Antalyaan on helppo päästä, sillä kaupungin sisällä sijaitsee kansainvälinen lentokenttä, jonne on paljon lentoja myös Suomesta. Antalyan lentokenttä ohitti vuonna 2007 ensimmäisen kerran Istanbulin lentokentän matkustajamäärissä, ja on nyt Turkin vilkkaimmin liikennöity. Muutenkin kaupunki on eräänlainen Turkin matkailupääkaupunki. Antalya on samannimisen maakunnan pääkaupunki, ja maakunnassa sijaitsevat monet suosituimmista matkakohteista Turkissa.

Antalyan kaupunki kauniin merenlahden ympärillä värjäytyy iltahämärässä (Mbilgen CC BY-SA)

Kaupungin suosio ei ole syntynyt tyhjästä. Antalya, ”Turkin Rivieran pääkaupunki” on jo kokonsa vuoksi monipuolinen kohde. Kilometrien pituiset hiekkarannat Lara ja Konyaalti tarjoavat kaikki perinteisen hiekkarantalomailun nautinnot, keskustan vanhakaupunki Kaleiçi taas on upea historiallinen nähtävyys ja kaupungin modernit ostoskeskukset ovat varmasti valikoimaltaan kattavia.

Yöelämä on eri puolilla kaupunkia varsin vaihtelevaa. Vanhassakaupungissa on monipuolisesti pieniä pubeja, kahviloita ja ravintoloita, perheravintolat englannintaitoisine tarjoilijoineen sijaitsevat sataman eli Marinan ympärillä, ja isoimmat yökerhot taas ovat maineikkaan Konyaalti -rannan tuntumassa. Juomien hintatasoon vaikuttaa voimakkaasti paikallisuusaste ja ravintolan koko: olut ja varsin kelvolliset turkkilaiset viinit ovat edullisia pikkubaareissa, mutta tuontiviinoista sekoitut drinkit saattavat isoissa yökerhoissa ylittää suomalaisen hintatason.

Erilainen Antalya – museoita, elokuvia ja oopperaa

Kuumia hiekkarantoja ja kylmiä juomia Antalyasta löytyy kuten muistakin Turkin kohteista. Mikäli kuitenkin haluaa kokea jotain hieman erilaista, on Antalya itse asiassa varsin omaperäinen ja monikasvoinen kaupunki. Turkin neljänneksi suurimpana kaupunkina yliopistoineen Antalyassa on varsin kukoistava kulttuurielämä. Turismin iso mittakaava on myös houkutellut kaupunkiin tukun huippuluokan ravintoloita.

Erinomainen, helposti lähestyttävä kohde on Antalyan museo, joka sijaitsee nykyisin pari kilometriä keskustasta länteen, heti Konyaalti –bilerannan kupeessa. Museon kokoelma sisältää pääosin arkeologista esineistöä antiikin ajalta, ja on varmasti yksi Turkin parhaita. Hyvin esille laitettu kokoelma esittelee Lyykian muinaisen valtakunnan sekä Rooman valtakunnan aikaista veistostaidetta ja muuta esineistöä. Museon on rauhallinen kulttuurikokemus keskellä rantojen turistivilinää ja ehdottomasti käymisen arvoinen kaikille, joita antiikin historia kiinnostaa vähääkään.

Hidirlik Kalesi -torni on näyttävimpiä muinaiskohteita Antalyassa (Michael Apel CC BY-SA)

Museon ohella Antalyassa historiallisia kohteita on lähinnä vanhankaupungin alueella, kuten Hıdırlık Kalesi –torni, Kesik Minare eli rikkoutunut minareetti sekä kuuluisa Hadrianuksen Portti kaupunginmuurissa. Portin kautta kulkemalla pääsee vanhankaupungin ulkopuolelle, ja lähellä sijaitsee myös Plaza Cinemas –elokuvateatteri. Tässä teatterissa pyörii usein turkkilaisia elokuvia. Antalya on tunnettu Turkin suurimmista elokuvafestivaaleista, Golden Orange Festivalista, jotka järjestetään joka vuosi syyskuun viimeisellä viikolla. Elävää näyttämötaidetta on tarjolla Antalya Kültür Merkezi –teatterissa. Ohjelmassa on kaikkea oopperasta kuorolauluun, ja paikka sijaitsee helppojen yhteyksien päässä Sheraton-hotellin vieressä.

Antalyan ravintolat tarjoavat huippuluokan ruokanautintoja

Kulttuurikohteiden lisäksi omaa luokkaansa ovat Antalyan ravintolat. Kaleiçin eli vanhankaupungin alueella on monia laadukkaita ja mukavia paikkoja, mutta hintatason on kaupunginmuurien sisäpuolella usein varsin korkea. Niinpä edullisempia ruokanautintoja etsivän kannattaa suunnata hieman pidemmälle. Lähellä Plaza Cinemas –elokuvateatteria sijaitsee esimerkiksi Can Can PideYemek Salonu –ravintola, jossa on tarjolla perinteistä pide-leipää ja esimerkiksi erinomaisia keittoja kohtuuhintaan. Hieman hienompaa illastamista kaipaavalle lienee ykköspaikka 7 Mehmet –ravintola ulkoilmaterasseineen ja upeine näköaloineen. 7 Mehmet –ravintola sijaitsee Konyaalti –rannan lähellä.

Antalyan ravintolamaailmassa riittää mistä valita, mutta aina kannattaa syödä paikallista. Alueelle tyypillisiä ruokia ovat esimerkiksi erilaiset keitot, leivät kuten pide, lavas ja lahmacun, meze-pikkunaposteltavat sekä tietysti erilaiset kebabit ja muut grilliruoat. Kasvissyöjäkin voi kaupungissa syödä myös muuta kuin valtavan valikoiman erilaisia hedelmiä. Monet uuniruoat ja vaikkapa linssikeitto toimivat hyvin isompaankin nälkään. Tarjoilijoilta kannattaa tarkistaa ruoan mahdollinen lihapitoisuus, vaikka matkailijoiden myötä kasvissyöjiin on ravintoloissa kyllä totuttu.

Vaihtelua ostoskeskuksista ja urheilutapahtumista

Jos historiallinen vanhakaupunki ja hiekkarantojen ikuinen aurinko alkavat väsyttää, eikä kulttuurikohteetkaan maistu, on Antalyassa monia moderneja ostoskeskuksia ja tavarataloja. Toinen vaihtoehto on suunnata seuraamaan jalkapallo-ottelua kaupungin stadionille.

Antalya SK -jalkapallojoukkue pelaa kotiottelunsa Atatürk Stadiumilla (LoukvanP GFDL)

Atatürk-stadion sijaitsee heti vanhankaupungin ulkopuolella. Stadion on Turkin pääsarjassa pelaavan, varsin kovatasoisen Antalyaspor AS –joukkueen kotikenttä. Ottelutapahtumat ovat varsin värikkäitä ja jalkapallo erinomaisen korkeatasoista, mutta turistin kannattaa pitää mielessä paikallisten varsin fanaattinen suhtautuminen kotijoukkueeseen. Vaarallista otteluissa käyminen ei kuitenkaan ole.

Shoppailumahdollisuuksia on Antalyassa paitsi vanhassakaupungissa, myös monissa tavarataloissa ja ostoskeskuksissa. Näistä paikoista tunnetuin ja valikoimaltaan kattavin lienee Migros-kauppakeskus hieman keskustan ulkopuolella.  Halvempaa hintatasoa etsivälle ykköskohde on Deepo-kauppakeskus, joka on yksikerroksinen yli 80 liikkeen ”sisätori”. Vanhassa kaupungissa ostoksia tekevän kannattaa pistäytyä fantastisessa pikku kirjakaupassa nimeltään Owl Bookshop. Pieni kauppa pitää sisällään uskomattoman määrän englanninkielistä kirjallisuutta filosofiasta matkaoppaisiin.

Antalya kaupunki on suuruudestaan huolimatta, tai ehkäpä juuri sen takia aidoimpia kohteita Turkin etelärannikolla. Perinteisten turistirysä-aktiviteettien ohella kaupunki pystyy tarjoamaan autenttisia ja laadukkaita elämyksiä monella eri tavalla, ja onkin siksi eräs alueen kiinnostavimmista matkakohteista.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Eurooppa, Matkakohteet




Lisää matkailuvinkki / kommentti