Alaska – seikkailuja ja luontoretkiä erämaassa

Alaska – seikkailuja ja luontoretkiä erämaassa

Mystisen Alaskan upealle luonnolle on vaikea löytää vertaista. Korkeat vuoret, vuonot, lohijoet ja kauniit kansallispuistot, sekä luonnon tarjoamat aktiviteetit ja mahdollisuudet ovat elämysmatkailijan mieleen. Alaskassa pääsee seikkailemaan vaikka ympäri vuoden, eikä tekeminen ihan heti lopu kesken.

Harvaan asuttuja alueita ja miellyttävä ilmasto

Alaska on Yhdysvaltojen suurin osavaltio ja samalla myös pohjoisin. Se on erillään muista osavaltioista ja sillä onkin maarajaa vain Kanadan kanssa. Noin 720 000 asukkaallaan se on ehdottomasti Yhdysvaltojen harvimmin asuttu osavaltio. Alaskan pääkaupunki on Juneau, mutta suurin kaupunki on kuitenkin Anchorage, jossa myös asuu eniten ihmisiä. Useissa Alaskan kaupungeissa asuu vain runsaat sata ihmistä.

Alaskassa on runsaasti alkuperäisväestöä, selvästi enemmän kuin monessa muussa osavaltiossa. Alkuperäisasukkaat asuttavat pääosin harvaan asutut alueet, kun taas suurimpien kaupunkien asukkaat ovat enimmäkseen eurooppalaista alkuperää. Englantia puhutaan kielistä selvästi eniten, mutta myös erilaisia intiaanikieliä puhutaan siellä täällä.

Alaska ei ole vain lunta ja jäätikköä (kuva: Frank Kovalchek CC-BY)

Alaska ei ole vain lunta ja jäätikköä (kuva: Frank Kovalchek CC-BY)

Alaska ei ole niin pimeä ja kylmä kuin oletetaan. Kesäyöt muistuttavat paljon Suomen kesäöitä, sillä ne ovat valoisia ja suhteellisen lämpimiä. Lämpimintä Alaskassa on heinäkuussa, jolloin Anchoragen keskilämpötila on yli 20 astetta. Kylmin kuukausi puolestaan on tammikuu.

Paras aika matkustaa Alaskaan on pääsääntöisesti kesä-syyskuu, koska sää on miellyttävä ja kuiva ja Alaska herää eloon kulttuuritapahtumineen ja festivaaleineen. Talvisaikaankin Alaskassa on kuitenkin paljon kokemista ja nähtävää, joten seikkailuhenkisimmät voivat lähteä matkaan silloinkin. Talvella pitää muistaa, että bussit osavaltion sisällä eivät kulje lainkaan.

Kullanhuuhdontaa ja koskematonta luontoa

Alaska on tunnettu sen luonnorikkauksista, joista kulta lienee kuuluisin. Vaikka suurin kultahumu onkin jo tähän päivään mennessä laantunut, on kullanhuuhdonta edelleen yksi Alaskaan matkailevan perinteisistä elämyksistä. Luonnorikkaudet, joita kullan lisäksi ovat mm. hopea, kupari, platina ja öljy, ovat Alaskan tärkeimpiä elinkeinoja.

Alaska on ehdottomasti luontomatkailijan matkakohde. Suurkaupunkeja ja valtavia ostoskeskuksia ei osavaltiosta löydy, mutta kaunista luontoa ja ainutlaatuisia maisemia senkin edestä. Alaskassa on yhteensä kahdeksan kansallispuistoa, joissa voi nähdä ja kokea Alaskan villin luonnon ja sen ihmeet todella läheltä. Kansallispuistoissa järjestetään perinteisesti opastettuja kierroksia turisteille.

Alaska ei ole pelkästään lumen ja jään peitossa, vaikka jäätiköt ovatkin varmasti yksi eniten matkailijoita osavaltioon vetävä kohde ja pelkästään niiden näkeminen jo salpaa hengen. Jäätiköt houkuttelevat mm. jääkiipeilyyn ja muihin erikoisempiin aktiviteetteihin.

Vuorovesikaupunki Juneau ja ruoan ja kulttuurin keskus Anchorage

Vuorien ympäröinä Juneau (kuva: Gillfoto CC-BY-SA)

Vuorien ympäröinä Juneau (kuva: Gillfoto CC-BY-SA)

Alaskan pääkaupunki Juneau on epätyypillinen pääkaupunki, sillä siellä asuu melko vähän ihmisiä. Kaupunkiin pääsee muusta osavaltiosta vain lentäen tai autolautalla. Juneau on tunnettu kultakaivoskaupunki. Sitä ympäröivät upeat vuoristot ja niiden jäätiköt ja kaksi kertaa päivässä nouseva vuorovesi on ensikertalaiselle kaunis ja unohtumaton näky.

Osavaltion suurin kaupunki Anchorage on Alaskan sydän. Sen lähemmäksi suurkaupunkia ei Alaskaan matkaava pääse. Tunnelmallinen kaupunki on erinomainen paikka tutustua lukuisiin ravintoloihin, jotka tarjoavat Alaskan tyypillisimpiä ruokia, eli kuningasrapua, lohta ja riistaa. Alaskassa matkailija pääsee kokemaan erittäin hyvin, mitä paikallisesti tuotettu ravinto oikein on. Ruoan kylkeen voi halutessaan maistella alaskalaisia oluita.

Alaska ei ole shoppailijalle mikään ihanteellisin lomakohde, mutta tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvitse kotiin lähteä. Kaupungit ovat oiva paikka ostaa erilaisia matkamuistoja, kuten käsintehtyjä aitoja alaskalaisia mokkasiineja, koreja tai koruja, sekä taideteoksia. Kaikki voivat siis viedä palan Alaskaa mukanaan.

Vaellusta, vuoristoja ja merieläimiä

Alaska sopii aktiiviselle lomailijalle, sillä se tarjoaa runsaasti aktiviteettejä, joista melonta ja maastopyöräily ovat hyviä esimerkkejä. Kansallispuistot puolestaan tiivistävät Alaskan matkailijalle parhaalla mahdollisella tavalla. St. Elias National Park esimeriksi tarjoaa erinomaisia vaellusreittejä, joita pitkin kulkiessaan näkee ja kokee Alaskan villin luonnon. Jos on onnekas, voi nähdä villieläimiä, kuten karibuja, kettuja ja jopa harmaakarhun.

Mountain McKinley (kuva: Nic McPhee CC-BY-SA)

Mountain McKinley (kuva: Nic McPhee CC-BY-SA)

Muita elämyksellisiä kohteita Alaskassa ovat Wrangellin kuuluisa kaivoskaupunki ja Kennicottin jäätikkö, jossa matkailija pääsee kokeilemaan halutessaan turvallisesti toteutettua jääkiipeilyä. Myös käynti McKinleyllä, Pohjois-Amerikan korkeimmalla vuorella, jää taatusti mieleen ikimuistoisena kokemuksena.

Denali National Park ja Sewardin satamakaupunki tarjoavat villieläimiä kaipaaville henkeäsalpaavan upean kokemuksen. Veneretkellä on nimittäin mahdollisuus nähdä valaita, haita, merileijonia ja saukkoja läheltä ja luonnollisessa elinympäristössään. Homerissa on puolestaan mahdollista kokeilla halutessaan syvänmerenkalastusta. Alaskassa järjestetään paljon päiväristeilyjä matkailijoille. Risteilyt kiertävät useilla eri alueilla ja esittelevät ikimuistoisella tavalla Alaskan luontoa, merieläimiä ja tunnelmaa.

Alkuperäiskansojen historiaa ja talviaktiviteetteja

Kulttuuri ja historia näkyvät Alaskassa vahvasti vielä nykypäivänäkin. Anchoragessa sijaitsee Alaska Native Heritage Center, joka esittelee alkuperäiskansaa, sekä Alaskan historian parhaita paloja vaikuttavalla tavalla. Opastetut kierrokset taatusti avartavat mieltä.

Amerikan pohjoisin piste Barrow (kuva: Andrei CC-BY)

Amerikan pohjoisin piste Barrow (kuva: Andrei CC-BY)

Rohkeimmat matkailijat saatavat uskaltautua napapiirin pohjoispuolelle. Barrow on koko Amerikan pohjoisin piste ja siellä sijaitsee Alaskan suurin eskimokylä. Eskimokylässä pääsee tutustumaan metsästäjäkulttuuriin ja historiaan ja näkemään, millaista asukkaiden elämä nykypäivänä on. Kylässä siaitsee Inupiat Heritage Center, jossa matkailijan kannattaa ehdottomasti vierailla.

Alaskaan matkustetaan useammin kesällä, mutta talvella matkustaminen ei kuitenkaan ole huono vaihtoehto sekään. Alaskan perinteisistä koiravaljakoista on tullut nyttemmin kansallisurheilun kaltainen aktiviteetti ja erityisesti talvisaikaan matkailijalla on oiva mahdollisuus päästä kokemaan se itse. Talvisin on myös tyypillistä katsella revontulia, hiihtää ja lumilautailla. Suomalaiselle nämä aktiviteetit ovat usein tuttuja, mutta Alaskassa niissä on oma pohjoisamerikkalainen henkensä mukana.

Matkalla Alaskaan

Alaskassa pääsee helpoiten liikkumaan junalla. Junat kulkevat useita eri reittejä ja ne ovat erinomainen keino ihailla maisemia ja nähdä paljon. Kesäisin Alaskassa kulkee myös useita erityisesti turisteille suunniteltuja bussireittejä. Talvisaikaan bussit eivät kulje. Auton vuokraamista kannattaa myös harkita, jos aikoo olla Alaskassa pidempään.

Alaskassa voi majoittua monella tapaa. Kaupungeista löytyy erilaisia hotelleja ja suosittu majoitusmuoto ovat erilaiset bed&brekfast -tyyppiset paikat. Lisäksi Alaskassa voi halutessaan vaikka vuokrata mökin, varsinkin jos haluaa lähelle luontoa. Leirintämahdollisuuksia osavaltiosta löytyy myös.

Alaskaan ei lennä Suomesta suoria lentoja. Helpointa on lentää Anchorageen jonkun muun Yhdysvaltojen osavaltion kautta. Osavaltiossa on yhteensä neljä kansainvälistä lentokenttää.

Matkalinkit

Lennot Hotellit Matkat ja lomat
Aihe: Luontoretket, Matkakohteet, Pohjois-Amerikka, Poiminnat




Lisää matkailuvinkki / kommentti